Kandi- ja maisteriohjelmat

Luokanopettaja

Jyväskylän yliopisto, paikassa Jyväskylä
Pituus
3+2 vuotta
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Seuraava aloitus
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: Kevään yhteishaku (13.–27.3.2024)
Toteutustapa
Lähiopetus
Pituus
3+2 vuotta
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Seuraava aloitus
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: Kevään yhteishaku (13.–27.3.2024)
Toteutustapa
Lähiopetus

Luokanopettaja

Jyväskylän yliopiston luokanopettajakoulutuksesta valmistuu laaja-alaisia tulevaisuutta aktiivisesti ja oikeudenmukaisesti rakentavia kasvatusalan asiantuntijoita. Koulutuksessamme korostuu tutkimusperustaisuus, pedagoginen osaaminen, ilmiölähtöisyys, rohkea toimintakulttuuri, refleksiivisyys, vuorovaikutusosaaminen, hyvinvoinnin tukeminen, kestävä kehitys sekä kansainvälisyyteen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen. Lisäksi tavoitteena on rakentaa tuleville kasvatusalan ja oppimisen asiantuntijoille vahva perusta osallistua oman alansa ammatilliseen ja tieteelliseen kehittämiseen kansallisesti ja kansainvälisesti.

Koulutuksen aikana opiskelijoita tuetaan kohti:

  • eettisesti vastuullista koulutus- ja kasvatuskulttuuria
  • teorian ja käytännön vuoropuhelua sekä käytännöllisten toimintatapojen hallintaa
  • opettajuuden kokonaisvaltaisuutta
  • omaa toimintaansa kriittisesti analysoivaa, reflektoivaa ja perustelevaa sekä uudistavaa asiantuntijuutta
  • vuorovaikutuksen ilmiöiden hallintaa omassa elämässä ja tulevassa työtehtävässä
  • yksilön ja ryhmän hyvinvoinnin toimintatapojen tuntemista ja arvostamista
  • aktiivista osallistumista ja vaikuttamista.

Kandidaatin tutkinnon suoritettuaan opiskelija 

  • osaa arvioida ymmärrystään opettajuuden ydinosaamisalueilla sekä asettaa itselleen henkilökohtaisia oppimistavoitteita 
  • ymmärtää oppiaineiden, laaja-alaisen oppimisen ja opetuksen lähtökohtia sekä tavoitteita 
  • tunnistaa erilaisia oppimisprosesseja, niiden edellytyksiä ja tukemisen keinoja 
  • osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida oppimisprosesseja, opetuskokonaisuuksia ja oppimisympäristöjä 
  • omaa valmiudet yksilön ja ryhmän kohtaamiseen, ryhmäprosessien arviointiin sekä kollegiaaliseen ja monialaiseen yhteistyöhön 
  • kykenee kommunikoimaan ja opiskelemaan vieraalla kielellä 
  • tunnistaa opetuksen ja kasvatuksen yhteiskunnallisia rakenteellisia ehtoja 
  • osaa hyödyntää tutkimustietoa osana ammatillista kehittymistään 

Maisterin tutkinnon suoritettuaan opiskelija 

  • osaa arvioida ja vahvistaa asiantuntijuuttaan opettajuuden ydinosaamisalueilla 
  • on rakentanut omaa kasvatusfilosofiaansa 
  • pystyy jäsentämään kasvatuksen ja koulutuksen ilmiöitä integroiden erilaisia kokemuksellisia, tieteellisiä ja käytännöllisiä näkökulmia 
  • osaa tunnistaa, ratkaista ja arvioida asiantuntija-alueeseensa liittyviä tieteellisiä ja käytännöllisiä ongelmia ottaen huomioon ratkaisujen kasvatukselliset, eettiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset 
  • osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida opetusta sekä itsenäisesti että työyhteisön jäsenenä 
  • kykenee kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen omalla alallaan 
  • on hankkinut jatkokoulutuksen edellyttämät valmiudet. 

Seuraavat toteutukset

Tulossa 1 toteutus

Syksy

  • Lähiopetus
  • Jyväskylä
  • Viimeinen hakuaika: Kevään yhteishaku (13.–27.3.2024)

Tutkinto / todistus

Kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri

Jyväskylän yliopisto
Seminaarinkatu 15
40014 Jyväskylä

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto on Suomen suurimpia ja monialaisimpia tiedeyliopistoja, jonka avoin ja avarakatseinen yhteisö etsii ja löytää vastauksia tämän päivän ja huomisen kysymyksiin. Meillä voit opiskella yli sataa oppiainetta ja yhdistellä lukuisista vapaavalintaisista opinnoista poikkitieteellisen ja juuri itsesi näköisen yhdistelmän. Olemme...

Lue lisää oppilaitoksesta Jyväskylän yliopisto ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu