Sivuston käyttötapa: Mobiili

Avoin yliopisto

avoin yliopisto

Avoin yliopisto

Avoimessa yliopistossa voit suorittaa yliopiston kursseja, vaikka sinua ei olisi hyväksytty yliopiston opiskelijaksi. Avoimen yliopiston kurssit ovat hyvä vaihtoehto välivuoden viettämiseen sillä pääset tutustumaan yliopisto-opiskeluun ja eri oppiaineisiin tai esimerkiksi valmentautumaan valintakokeisiin. Avoimessa yliopistossa suoritetut kurssit saa myöhemmin hyväksiluetuksi osana yliopistotutkintoa.

Miten avoimeen yliopistoon haetaan?

Avoimeen yliopistoon ei useimmiten ole pääsykokeita, vaan opiskelijat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Syksyllä alkaviin opintoihin ilmoittautuminen alkaa elokuussa ja keväällä alkaviin opintoihin ilmoittautuminen marras-joulukuussa. Avoimen yliopiston kursseja järjestetään myös kesäisin.

Millaista on opiskelu avoimessa yliopistossa?

Opintotarjonta avoimessa yliopistossa koostuu eri oppiaineiden opintokokonaisuuksista. Suurin osa avoimessa yliopistossa tarjottavasta opetuksesta on perusopintotasoista, mutta joissain oppiaineissa on myös mahdollista jatkaa aineopintoihin. Monet avoimen yliopiston opiskelijoista suorittavatkin jo vuoden aikana perusopinnot tai sivuaineopinnot heitä kiinnostavasta alasta ja saavat osan yliopistotutkinnosta suoritettua ennen yliopistoon pääsemistä. Avoimen yliopiston kurssit helpottavat myös pääsykokeisiin lukemista.

Suurin osa avoimen yliopiston kursseista järjestetään iltaisin ja viikonloppuisin.

Maksaako opiskelu avoimessa yliopistossa?

Avoimen yliopiston kurssit ovat maksullisia. Hinta on enintään 10€ / opintopiste. Useimmat kurssit ovat viiden opintopisteen kursseja eli kurssin hinnaksi tulee noin 50€. Kela:n opintotukea avoimen yliopiston opiskelijoilla ei ole mahdollista hakea, sillä opiskelu avoimessa yliopistossa on yleissivistävää ja sivutoimista opiskelua. Aikuiskoulutustukea on kuitenkin mahdollista saada, mikäli opiskelu on opiskelijalle ammatillista täydennyskoulutusta.

 

Kommentteja: