Sivuston käyttötapa: Mobiili

Opiskelupaikka hakusessa? Tsekkaa kesän lisähaku ja nappaa opiskelupaikka syksyksi! 📚🍂

Kulttuurien tutkimus

Turun yliopisto
Yhteenveto
3+2 vuotta
Opintotukikelpoinen
Syksyllä
Viimeinen hakuaika: Yhteishaku
   
Lähiopetus
Päiväopinnot
Turku
Kandiohjelmat

Kulttuurien tutkimus

Tavoite

Kulttuurien tutkimuksen hakukohteessa opiskellaan etnologiaa (ent. kansatiede), folkloristiikkaa ja uskontotiedettä. Hakukohteeseen otetaan vuosittain 35 opiskelijaa. Kulttuurien tutkimuksen tutkinto-ohjelman yhteinen tutkimuskohde on inhimillinen kulttuuri kaikessa moninaisuudessaan. Jokaisella oppiaineella on siihen oma lähestymistapansa. Oppiaineita yhdistää etnografinen tutkimusote. Se on tiedon tuottamista etnografisen kenttätyön keinoin, esimerkiksi haastattelemalla ja havainnoimalla sekä niistä kirjoittamalla.

Tutkinto-ohjelman tavoitteena on kouluttaa päteviä ja ammattitaitoisia kulttuurien tutkijoita ja asiantuntijoita yliopistojen ja muiden instituutioiden sekä laajemmin yhteiskunnan tarpeisiin. Koulutus antaa valmiuksia työskentelyyn asiantuntijana esimerkiksi maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuussektorilla, museo- ja arkistoalalla, erilaisissa viestintätehtävissä sekä katsomusaineiden opettajana.

Perusopinnot koostuvat tutkinto-ohjelman kaikille opiskelijoille yhteisistä pakollisista kursseista. Perusopintojen laajuus on 25 op. Aineopintojen laajuus on 60 op, josta puolet on pääaineen (etnologia, folkloristiikka tai uskontotiede) opintoja ja puolet tutkinto-ohjelman yhteisiä metodiopintoja.

Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon suoritettuasi sinulla on perusvalmiudet tieteelliseen ajatteluun, tieteellisiin työskentelytapoihin ja elinikäiseen oppimiseen sekä riittävä viestintä- ja kielitaito kulttuurien tutkimuksen alan tehtäviin ja kansainväliseen toimintaan. Lisäksi sinulla on edellytykset ylempään korkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen.

Filosofian maisterin tutkinnon suoritettuasi sinulla on kulttuurien tutkimuksen ja oman tieteenalasi hyvä tuntemus sekä valmiudet tieteellisen tiedon ja tieteellisten menetelmien soveltamiseen. Samoin sinulla on valmiudet toimia työelämässä oman alasi vaativissa asiantuntija- ja kehitystehtävissä sekä kansainvälisessä yhteistyössä. Sinulla on hyvä viestintä- ja kielitaito alasi tehtäviin sekä kansainväliseen toimintaan.

Etnologian tarkoitus on tuottaa syvällistä ymmärrystä kulttuurisista ilmiöistä osana ajallisia jatkumoita ja murroksia. Kysymys voi olla kuntaliitoksista, rautaesiripun vaikutuksista, alkuperäiskansoista, esineen elinkaaresta tai maahan- ja maastamuutosta. Keskeisenä tutkimuskohteena on arkielämä ja kulttuuri, jonka jäseneksi ihminen on kasvanut tai joutunut ja jossa hän elää. Etnologia antaa laajan perspektiivin muun muassa kulttuuriseen taustaan, maanosamme kansoihin ja etnisiin ryhmiin sekä näiden kulttuuriseen monimuotoisuuteen.

Koska etnologi ymmärtää arkielämän ilmiöiden taustoja ja kehitystä, hän pystyy olemaan mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa ja suunnittelussa. Etnologian opiskelijana opit tarkastelemaan kohdetta kriittisesti ja käyttämään kulttuurianalyyttistä näkökulmaa. Sen avulla arjen ilmiöt ja elämä näyttäytyvät uudella tavalla. Tarvitset tätä taitoa monissa ammateissa.

Folkloristiikka on kulttuuritiede, joka tarjoaa keinoja ymmärtää, tulkita, selittää ja hyödyntää kulttuuria sen eri muodoissa. Folkloristiikan tutkimuksen kohteena ovat ihmisiltä toisille suullisesti, kirjallisesti, visuaalisesti, virtuaalisesti ja muilla tavoin välittyvät viestit ja niiden taustalla olevat ajattelun tavat, uskomukset, toiveet ja pelot. Folkloristiikka avaa näkökulmia ihmisen kulttuurisen toiminnan sanalliseen ja rituaaliseen ulottuvuuteen, mielikuvien ja uskomusten historiaan ja välittymiseen sekä yhteisöjen sisäiseen vuorovaikutukseen, symboliikkaan ja dynamiikkaan.

Folkloristiikka tarjoaa näkökulmia ja tieteellisiä menetelmiä osallistuvan kulttuurin sekä perinteeksi ja perinnöksi määrittyvien ilmiöiden tutkimukseen ja tämän tutkimuksen avulla saatavan tiedon ja taidon hyödyntämiseen yhteiskunnassa. Epävirallisen arkiviestinnän asiantuntijana folkloristilla on kyky havainnoida, tulkita ja ymmärtää nyky-yhteiskunnan monimuotoisuutta ja sen erilaisia viestinnän ja toiminnan tapoja. Mielenkiinto kohdistuu usein valtakulttuurin ja virallisten instituutioiden ulkopuolelle sijoittuvien ala- ja vastakulttuurien toimintatapoihin ja todellisuuskäsityksiin. Folkloristi kykenee osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tarjoamaan ratkaisuvälineitä monenlaisissa yhteisöllisyyteen, identiteettiin, etnisyyteen ja kulttuuripolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä.

Uskontotiede tutkii uskonnollisia ilmiöitä, perinteitä, instituutioita ja käytäntöjä sekä niiden moninaisuutta ja muutoksia. Turun yliopiston uskontotieteen oppiaineessa keskitytään erityisesti uskonnollisen ja maallisen kulttuurin kosketuskohtien ja rajapintojen tutkimiseen erilaisista teoreettisista näkökulmista. Tällaisia rajapintoja ovat esimerkiksi henkisyydeksi kutsutut ilmiöt, esoteeriset perinteet, kristinuskon ilmenemismuodot sekä uskonnon kytkennät arjen elämään, aikaan, luontoon, medioihin, kansakuntaan, sukupuoleen, taiteeseen, talouteen, terapioihin ja tunteisiin.

Turun yliopiston uskontotieteestä valmistuu uskonnon, katsomusten ja kulttuurin ilmiöihin perehtyneitä asiantuntijoita yhteiskunnan eri sektoreille. Uskontotieteestä voit myös valmistua peruskoulun ja lukion aineenopettajaksi.

Sisältö 

Etnologian opetukselle ja tutkimukselle on ominaista kulttuurikäsityksen laaja-alaisuus ja ymmärtävä humanistinen tutkimusote. Se antaa tilaa yksilöllisille kokemuksille ja kulttuurin moniäänisyydelle eli kulttuurin jäsenten omille tulkinnoille. Aineistonhankinnalle on luonteenomaista etnografinen kenttätyö eri muodoissaan sekä museokokoelmien ja erilaisten arkistomateriaalien käyttö.

Kulttuurien tutkimuksen perusopinnot koostuvat etnologian, folkloristiikan ja uskontotieteen yhteisistä kursseista. Perusopinnoissa perehdyt kulttuurien tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin, näkökulmiin ja kysymyksenasetteluihin.

Etnologian aineopinnoissa perehdyt etnologiseen tutkimukseen käytännössä sekä tutkimuksen keskeisiin osa-alueisiin, metodologiaan ja näkökulmiin, joita opit soveltamaan omissa tutkimuksissasi. Kandidaatintutkielman avulla opit muun muassa selkeän argumentoinnin, lähdekritiikin ja tieteellisen keskustelun taitoja.  

Syventävien opintojen aikana perehdyt erityisesti omaan tutkielmaasi liittyviin etnologisiin ja muihin kulttuurisiin näkökulmiin. Syvennät sekä käsitystäsi kulttuurista ilmiöinä ja prosesseina että opit käyttämään analyysiin, tulkintaan ja esittämiseen tarvittavia työkaluja. Suoritat lisäksi harjoittelun, jonka suorittamismuodosta sovitaan ennalta professorin kanssa. Maisteriseminaarissa keskityt tutkielman ongelmanasettelun, ratkaisumallien sekä tutkielman osien hahmottamiseen ja työstät sen aikana valmiiksi tutkielman osia.

Folkloristiikassa tutkitaan kansanomaisia ilmaisukulttuureita sekä henkisen kansankulttuurin historiaa ja nykypäivää Suomessa sekä kansainvälisesti. Tutkimuskohteena ovat yhteisöllisen kulttuurin jatkuvuutta ja variaatiota osoittavat ja niitä tuottavat ilmiöt kuten suullisen perinteen ja toisaalta internet-kulttuurin eri lajit, kulttuurisen ajattelun ja maailmankuvien pitkäkestoisuus, muistitieto, tapakulttuuri, kansanomaiset uskomukset sekä kansanomaisten tiedollisten mallien toistuvat piirteet.

Kulttuurien tutkimuksen perusopinnot koostuvat etnologian, folkloristiikan ja uskontotieteen yhteisistä kursseista. Perusopinnoissa perehdyt kulttuurien tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin, näkökulmiin ja kysymyksenasetteluihin.

Folkloristiikan aineopinnoissa perehdyt folkloristisen tutkimuksen teorioihin ja metodologiaan ja niiden soveltamiseen käytännössä. Harjaannut tutkimuksen tekemiseen ja uuden tiedon tuottamiseen, ja tutustut tieteenalan erilaisiin näkökulmin ja tutkimuskohteisiin sekä niiden yhteiskunnalliseen merkitykseen.

Folkloristiikan syventävissä opinnoissa opiskelija keskittyy valitsemiinsa erikoisaloihin. Opintojen keskeisiä osia ovat seminaarityöskentely ja pro gradu -tutkielman kirjoittaminen sekä työharjoittelu. Tutkielmaprosessin aikana opiskelija harjaantuu tieteelliseen tutkimukseen ja saa samalla kokemusta työskentelystä ryhmässä ja projektin hallinnasta. Opinnot antavat sekä teoreettisia että käytännöllisiä valmiuksia henkisen kulttuurin ja sitä muokkaavien välitysprosessien laaja-alaiseksi ymmärtämiseksi.

Uskontotieteessä tutkitaan uskonnollisia ja henkisyyteen liittyviä ilmiöitä niiden kaikissa ilmenemismuodoissa. Uskontotieteellistä tutkimusta tai opetusta ei rajata siihen, mikä yleisen ymmärryksen mukaan on uskontoa vaan perehdytään laajemmin katsomusten kirjoon. Uskontotiede soveltuu ja sitä sovelletaan laajalti kulttuuristen ilmiöiden ja merkitysten tarkasteluun.

Kulttuurien tutkimuksen perusopinnot koostuvat etnologian, folkloristiikan ja uskontotieteen yhteisistä kursseista. Perusopinnoissa perehdyt kulttuurien tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin, näkökulmiin ja kysymyksenasetteluihin.

Uskontotieteen aineopinnoissa paneudut Suomen uskonnollisen kentän, Euroopan uskontohistorian ja maailman uskontoperinteiden kysymyksiin sekä uskonnon rooliin osana nykykulttuuria ja -yhteiskuntaa. Syvennät tietämystäsi uskontotieteen tutkimuksen näkökulmista ja metodologisista kysymyksistä. Harjoittelet tekemään etnografiaa eli kenttätyöhön ja haastatteluun perustuvaa tutkimusta. Jos opiskelet opettajaksi, perehdyt kristinuskon ja teologian perusteisiin.

Uskontotieteen syventävissä opinnoissa keskeinen tavoite on oman asiantuntijuuden ja työelämävalmiuksien kasvattaminen ja tarkentaminen. Syvennät tietojasi aiemmin oppimastasi ja harjaannut valitsemaan, käyttämään ja soveltamaan keskeisiä uskontotieteellisiä ja kulttuurisia tutkimuksenteon työvälineitä ja näkökulmia. Syventäviin opintoihin kuuluu myös Suomessa tai ulkomailla tehtävä työharjoittelu.

Lähde: Opintopolku

Hakeminen

Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi.

Tutkinto / todistus

Kulttuurien tutkimus

Turun yliopisto

Turun yliopisto

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän aktiivinen akateeminen yhteisö – kansainvälinen tutkimusyliopisto, laadukkaan suomalaisen korkeakoulutuksen tarjoaja ja kehittäjä sekä alueensa vahva suunnannäyttäjä. Vuonna 1920 perustetussa Turun yliopistossa on 7 tiedekuntaa ja 7 erillistä laitosta. Yliopistossa opiskelee n. 20...


Lue lisää oppilaitoksesta Turun yliopisto ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Turun yliopisto

20014 Turun yliopisto