Itsenäiset maisteriohjelmat

Teatteriopettaja, teatteritaiteen maisteri

Pituus
2 vuotta
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Seuraava aloitus
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: Ei mukana
Toteutustapa
Lähiopetus
Pituus
2 vuotta
Opintotuki
Opintotukikelpoinen
Seuraava aloitus
Viimeinen hakuaika
Viimeinen hakuaika: Ei mukana
Toteutustapa
Lähiopetus

Teatteriopettaja, teatteritaiteen maisteri

Teatteriopettajan maisteriohjelmassa taidepedagogiikka nähdään taiteellisena toimintana, jossa pedagogiset kysymykset ovat alati läsnä. Taidepedagogisessa kontekstissa taidetta, esitystä ja opettamista tarkastellaan esteettisten, eettisten ja poliittisten ilmiöiden kohtaamisina.

Koulutus koostuu taidealan syventävistä opinnoista, taidepedagogiikan teorian ja käytännön opinnoista, tutkimuksellisista opinnoista, opetusharjoitteluista, kansainvälisestä vuorovaikutuksesta sekä yksilöllisistä taideopettajuuden kehittymistä tukevista opinnoista.

Opiskelijoita kannustetaan ottamaan riskejä, tekemään rohkeita valintoja ja etsimään uutta, kuitenkin edeten opetussuunnitelman mukaan. Maisteriohjelman tavoitteena on kouluttaa omaäänisiä, ennakkoluulottomia, yhteistyökykyisiä ja vastuunsa tiedostavia taidepedagogiikan ammattilaisia.

Opettajan pedagogiset opinnot (60 op) sisältyvät teatteriopettajan maisteriohjelman tutkintovaatimuksiin. Pedagogisten opintojen kokonaisuudesta vastaa Tampereen yliopisto.

Lähde: Opintopolku

Seuraavat toteutukset

Tulossa 1 toteutus

Syksy

  • Lähiopetus
  • Helsinki
  • Viimeinen hakuaika: Ei mukana

Hakeminen

Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi (Hakuaika 1).

Tutkinto / todistus

Teatteritaiteen maisteri

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
PL 20
00097 Taideyliopisto

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu tarjoaa esittävien taiteiden koulutusta kandidaatin tutkinnosta tohtoritasolle. Meiltä voit valmistua valo- tai äänisuunnittelijaksi, lavastajaksi, tanssijaksi, koreografiksi, teatteri- tai tanssialan pedagogiksi, näyttelijäksi, ohjaajaksi, dramaturgiksi tai esitystaiteilijaksi. Tarjoamme myös ruotsinkielistä näyttelijäntaiteen koulutusta. Teatterikorkeakoulussa taide, esitys, koulutus ja tutkimus ovat jatkuvassa...

Lue lisää oppilaitoksesta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä

Sponsoroitu