Valmennustieteen maisteriohjelma
Maisteriopinnoissa syvennetään valmennustieteen tietoja ja taitoja. Laaja pro gradu – tutkielma mahdollistaa perusteellisen syventymisen valitun opintosuunnan tieteelliseen tutkimustoimintaan.
Valinnaisten aineiden opinnot (moduulit) ohjaavat opiskelijaa erikoistumaan ammatillisesti urheiluvalmennuksen johtamisessa ja akateemisissa asiantuntijatehtävissä.
Tavoitteet
Koulutuksen tavoitteena on pätevöittää urheiluvalmennuksen parissa toimivia valmentajia ja siten vastata kasvavaan tarpeeseen akateemisesti pätevistä henkilöistä suomalaisessa urheiluvalmennusjärjestelmässä.
Koulutusfilosofiassa on keskeistä tutkiva oppiminen, kansainvälisyys ja itsenäisten työtaitojen kehittäminen. Koulutus antaa sinulle laaja-alaisen ja vankan osaamisen urheilijan suorituskyvyn kehittämisen periaatteista. Tutkinnon suoritettuaan opiskelija ymmärtää urheiluharjoittelun periaatteet ja niiden teoreettisen taustan sekä kykenee itsenäisesti tuottamaan tietoa ja soveltamaan sitä käytännössä urheiluvalmennuksessa.
Opiskelijana olet osa tiedeyhteisöämme ja sinulla on mahdollisuus tehdä opinnäytetyösi huippututkijoiden ohjauksessa kartuttaen eri menetelmiin liittyvää erikoisosaamista.
Tutkinnon suorittaneella on erinomaiset valmiudet toimia urheiluvalmennuksen koulutus-, johto-, kehitys- ja tutkimustehtävissä.
Hakeminen
Koulutukseen haetaan korkeakoulujen yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus
Liikuntatieteiden maisteri
Seuraavat toteutukset
Opiskelijaystävällinen Jyväskylä
Jyväskylän yliopisto on Suomen suurimpia ja monialaisimpia tiedeyliopistoja, jonka avoin ja avarakatseinen yhteisö etsii ja löytää vastauksia tämän päivän ja huomisen kysymyksiin. Meillä voit opiskella yli sataa oppiainetta ja yhdistellä lukuisista vapaavalintaisista opinnoista poikkitieteellisen ja juuri itsesi näköisen yhdistelmän. Olemme...
Lue lisää oppilaitoksesta Jyväskylän yliopisto ja katso koulutustarjonta täältä