4,5 (2 Arvioinnit)

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

paikassa Helsinki (+ 1 sijaintia)

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

Perinteikäs Sibelius-Akatemia on suomalaisen musiikkikulttuurin kivijalka, jonka kulmakivinä toimivat opetus, tutkimus ja taiteellinen toiminta. Vuodesta 2013 Sibelius-Akatemia on ollut osa Taideyliopistoa. Sen kaikkea toimintaa yhdistää rakkaus musiikkiin ja tinkimätön tekemisen palo.

Perustehtävämme on vaalia ja uudistaa musiikkikulttuuria. Olemme yksi Euroopan suurimmista musiikkiakatemioista ja kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu noin 1 500 musiikinopiskelijan ja 500 opettajan luova yhteisö. Kotimaassa toimimme Helsingissä, Kuopiossa ja Seinäjoella.

Opiskelun ytimessä on kasvaa oman luovan identiteettinsä tuntevaksi muusikoksi. Instrumentin hallinnan lisäksi haluamme kasvattaa opiskelijan taiteellista ja tiedollista osaamista ja tarjota valmiudet myös soveltaa osaamistaan erilaisissa yhteyksissä työelämässä. Opiskelija voi keskittyä yhteen pitkälle erikoistavaan alueeseen tai hankkia laaja-alaisempaa osaamista.


Koulutukset

Yhteystiedot

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia

PL 30
00097 Taideyliopisto


Arvioinnit

Keskiarvo: 4,5

Perustuu 2 arviointiin
Kirjoita arviointi
4/5
chov
03 kesä 2014

Musiikin soveltaminen oli hauskaa ja opettajat ystävällisiä , ainoa miinus oli etten asunut lähellä koulua

5/5
minni
28 touko 2014
Sponsoroitu