Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto

paikassa Lappeenranta (+ 3 sijaintia)

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto

LUT on vuonna 1969 perustettu tekniikan, talouden ja yhteiskuntatieteiden yliopisto.

Puhdas energia, vesi ja ilma ovat elämän edellytyksiä, joihin LUT-yliopistossa etsitään ratkaisuja tekniikan, talouden ja yhteiskuntatieteiden osaamisella. Yliopisto auttaa yhteiskuntaa ja yrityksiä uudistumaan kestävästi. Kansainvälisessä tiedeyhteisössä on 8 000 jäsentä. Kampukset sijaitsevat Lappeenrannassa ja Lahdessa. Yliopisto on yksi maailman parhaista yliopistoista ilmastoteoissa.

Voit hakea tekniikan, kauppatieteiden ja yhteiskuntatieteiden kandidaattiohjelmiin Lappeenrantaan tai englanninkielisiin tekniikan kandidaattiohjelmiin Lahteen. Jatka aiempia korkeakouluopintojasi maisteriohjelmissa Lappeenrannassa, Lahdessa, Mikkelissä, Kouvolassa tai etänä. Voit myös täydentää osaamistasi yksittäisillä kursseilla tai täydennyskoulutuksen kokonaisuudella.

Yliopisto on sijoittunut  yliopistoja mittaavassa THE-rankingissa maailman 300 parhaan yliopiston joukkoon. LUTin erityinen vahvuus on tieteellisten julkaisujen saamat viittaukset.

Lähde: Opintopolku


Koulutukset

Koulutukset Paikkakunta
Biorefineries | Master of Science in Technology Lahti
Business Analytics | Master of Science in Business Administration Lappeenranta
Circular Economy | Master of Science in Technology Lahti
Data-analytiikka päätöksenteossa | Tuotantotalouden diplomi-insinööri, maisteriohjelma Lappeenranta
Data-Centric Engineering | Master of Science in Technology Lappeenranta
Digitaalinen palvelutuotanto | Diplomi-insinööri, maisteriohjelma Lappeenranta
Digital Social Science | Master of Social Sciences Lappeenranta
Digital Systems and Service Development | Master of Science in Technology Lahti
Electric Transportation Systems | Master of Science in Technology Lahti
Electrical Engineering | Double Degree | Bachelor and Master of Science in Technology Lappeenranta
Electrical Engineering | Master of Science in Technology Lappeenranta
Energiatekniikka Lappeenranta
Energiatekniikka EnTeDI, maisteriohjelma Lappeenranta
Energy Conversion | Master of Science in Technology Lappeenranta
Energy Technology | Double Degree | Bachelor and Master of Science in Technology Lahti
Global Communications and Clean Air, Water and Energy | Master of Social Sciences Lappeenranta
Global Management of Innovation and Technology | Master of Science in Technology Lappeenranta
Industrial Design Engineering | Master of Science in Technology Lahti
Industrial Engineering and Management | Bachelor and Master of Science in Technology Lahti
Innovation and Logistics | Master of Science in Technology Kouvola
International Business and Entrepreneurship | Master of Science in Economics and Business Administration Lappeenranta
International Marketing Management | Master of Science in Economics and Business Administration Lappeenranta
Kauppatieteet Lappeenranta
Kemiantekniikka Lappeenranta
Konetekniikka Lappeenranta
Konetekniikka JEDI, maisteriohjelma Lappeenranta
Laskennallinen tekniikka Lappeenranta
Laskentatoimi, maisteriohjelma Lappeenranta
Materials Science and Technology | Master of Science in Technology Lappeenranta
Mechanical Engineering | Double Degree, Bachelor and Master of Science in Technology Lappeenranta
Mechanical Engineering | Master of Science in Technology Lappeenranta
Nuclear Engineering | Master of Science in Technology Lappeenranta
Sociotechnical Systems and Sustainability Transitions | Master of Social Sciences Lappeenranta
Software and Systems Engineering | Double Degree | Bachelor and Master of Science in Technology Lahti
Software Engineering and Digital Transformation | Master of Science in Technology Lappeenranta
Software Engineers for Green Deal | Master of Science in Technology Lappeenranta
Software Product Management and Business | Master of Science in Technology Lahti
Strategic Finance and Analytics | Master of Science in Economics and Business Administration Lappeenranta
Supply Management | Master of Science in Economics and Business Administration Lappeenranta
Sustainability Science and Solutions | Master of Science in Technology Lappeenranta
  • = Mukana kevään yhteishaussa

Yhteystiedot

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto

Skinnarilankatu 34
53850 Lappeenranta


Sponsoroitu